Blogarchive

2015/04/07

army green everything

IMG_5746IMG_5744IMG_5739IMG_5747IMG_5761IMG_5734
Coat-Zara
Pants-Zara
Shirt-Sfera

Käytiin viime viikolla Minnan kanssa ottamassa kuvia ei-niin-keväisissä meiningeissä, jolloin saatiin tuolta reissulta kuvien lisäksi myös sillä hetkellä ikijäätymiseltä tuntuva kohme mukaan. Viima oli sen verran jäätävä, että kuvat piti ottaa kyllä tuhatta ja sataa ja suurimmassa osassa kuvia ilmeet olivat myös sen mukaiset, ettei ihan siellä mukavuusalueella sään suhteen pyöritty.

Hengissä kuitenkin selvittiin ja kameraan saatiin ikuistettua kuvia mun tämän hetkisestä lempparitakista, jota katselin jo talvella Zaran rekissä. Sen hetkinen hintalappu alennuksesta huolimatta sai takin silti suosiolla jäämään henkariin. Reilun kuukauden takaisella matkalla taas bongasin tuon takin alkuperäiseen hintaan nähden aivan pilkkahintaan roikkumassa rekissä ja kyseinen yksilö lähti sitten empimättä mukaani. Armeijan vihreät housut ovat myöskin olleet kovassa käytössä ja kuvat kertovat myös aikalailla sen, mikä mun tämän hetkinen lempiväri on.  Näitä värisävyjä lisää mun vaatekaappiin kiitos!

Ei kommentteja :